SHE WALKS IN THE SUN TO ME

Tämä levy vie mua kauas ajassa taaksepäin. Rujo ja jokseenkin ruma kansi sai mutkin piirtämään tähtiä koulun pulpettiin ja penaaliin. Mielikuvituksettomasti nimetty levy: No.4 ei nimensä puolesta herätä tunteita puoleen eikä toiseen, mutta sisältö sen sijaan on teleportti oman mieleni nostalgiaan. Kaunis, huoleton nuoruus tulee hetkeksi takaisin levyn kulkiessa kohti loppuaan.

Voisin linkata tähän koko albumin, mutta haluan nostaa siitä esiin ainoastaan yhden kappaleen. Toivon, että joltain löytyy aikaa myös koko levyn kuuntelemiseen. Mun aivoreseptorit menee totaalisen jumiin ja pulssi kiihtyy kun tämän kappaleen akustinen sointukierto alkaa soimaan. Biisi on levyn viimeinen raita Atlanta. Kaunis jäähyväinen niin levylle kuin tarinallisestikin.

Kotona on megalomaaninen kiire päällä, kun kaikki asiat on saatava tehtyä ennen sunnuntain matkaa. Tästä johtuen laahaavat kitaravetoiset biisit on kuulemma nyt kielletty, mutta laitan protestiksi biisin soimaan vielä viimeisen kerran ja sitten palaan todellisuuteen.


STONE TEMPLE PILOTS – ATLANTA