HIGH HOPES

Kolme toivetta tulevalle kesälle.

Matka pohjanmaalle. Onkohan elämä Helsingissä saanut musta yliotteen vai onko musta tullut vain laiska ja saamaton, kun en ole käynyt kotikonnuillani vuosiin? Toisaalta ei siellä enää ole mulle muuta kuin äiti. Sen tulisi tietysti yksinään olla riittävän vahva syy käydä useammin. Tähän yhdistäisin myös visiitin Lappiin tyttöystäväni teinivuosien maisemiin.

Prätkä. Omaksi tai lainaan, kaikki käy. Suomen ajokausi on äärimmäisen lyhyt, joten kiire tulee, jos meinaan tämän toiveen toteuttaa. Haaveissani on ollut pitkään ostaa oma projektipyörä, jonka laittaisin itseni näköiseksi kuntoon, mutta tällä hetkellä elämäntilanne ei anna myöten. Tänä kesänä riittäisi, jos saisin edes muutaman päivän ajella sieluni kyllyydestä.

Mökkeily. Puusauna, keskiolut ja grillimakkara – pyhä kolminaisuus. Ainakin kerran kesässä on päästävä pois kaupungista luonnon helmaan. Ystävien kanssa vietetyt mökkireissut on kesän parasta antia. Halkojen hakkaaminen, veden kantaminen saunaan, nuotion sytyttäminen ja muut mökkiaktiviteetit vievät ajatukset kauas arjesta. Suunnitelmissa onkin viikonloppuretki Suvisaaristoon, jossa kävimme myös viime kesänä.

JACKET | GANT RUGGER
JEANS | DIESEL
SHOES | RED WING
VEST | FILIPPA K
BEANIE | SAMUJI
GLOVES | ZARA
SHIRT | MINIMUM

Kaikkea näitä yhdistää ajatus siitä, että olisi pieni kesäloma. Aikaa ihan vain meille kahdelle (ja pienelle mäyräkoiralle). Kukaan ei kaipaisi eikä olisi dediksiä. Voisimme vaan unohtua ajan kulkuun.

PHOTOGRAPHY BY STELLA HARASEK

NEED HATTITUDE?

Elämme ylilyöntien aikaa. Kaiken tulee olla isoa, överiä ja mauttomuuden rajamaille vedettyä. Se näkyy niin politiikassa ja yhteiskunnallisissa linjauksissa kuin KonMari-siivousfilosofian muuttumisessa uskonnoksi. Myös pukeutumisessa, jossa överiyden ihannointi jättää mut vain hämmästyksen valtaan. Antaa toki kaikkien kukkien kukkia, liputankin ääripäiden puolesta, koska more is more. Mutta joskus too much is just too much.

Kun on samaan aikaan päällä kaikki toisiaan vastaan sotivat kuosit ja materiaalit, sateenkaaren värien kirjo, neonvärjätty tukka ja kaikki kirpparilta löydetyt asusteet, niin puhutaan “persoonallisesta” pukeutumisesta. Ensimmäisenä tulee mieleen, että tyyli on vielä vähän hakusessa tai että tarkoituksena on herättää turhaa huomiota. Monesti henkilön todellinen persoona tuntuu jäävän kaiken sen hipsteripurjon varjoon. Ymmärrän, että meillä kaikilla on etsikköaikoja ja tyyli hioutuu vasta erinäköisten kokeilujen myötä. Ajatus kiteytyy Frendien kohtauksessa, jossa Joey syö Rachelin tekemään kakkua, jossa on täysin yhteensopimattomia ainesosia – kaikki hyviä erikseen, yhdessä katastrofi.

Mulle pukeutumisessa on kaunista hienovaraisuus, yksityiskohtien ymmärtäminen ja hiljainen eleganssi. Ihmisen tulee kantaa vaatteita, ei päinvastoin. Tykkään pienistä asioista, jotka vangitsevat katseen ja täydentävät kokonaisuutta pitämättä itsestään meteliä. Toki päällä voi olla jotain repäisevää ja värikästä, mutta silloin volyymiä tulee laskea ympäriltä. Tärkeää on myös, että vaatteet on oikean kokoisia! Rentojen housujen ei pidä olla kolme numeroa liian isot, vaan ihan omaa kokoa – rentous tulee oikeasta mallista.

Minimalismikin voi olla äänekästä. Joskus paras asustevalinta on jättää se kokonaan pois. Tehokeinona voi jättää sukat pois tai korut pois ja juuri se voi olla yksityiskohta, joka tekee tyylistä kiinnostavan.

T-SHIRT + PANTS | MINIMUM
FELT HAT | JOHNNY GOT HATTITUDE
SHOES | BORROWED FROM A FRIEND

Lista muoti-inhokeistani:

  • Antifit – väärällä tavalla kannetut väärän kokoiset vaatteet.
  • Activewear – sporttivaatteet salille ja lenkille, ei arkikäyttöön kiitos.
  • Haettu look – väkisin väännetty staili, joka ei liity mitenkään omaan persoonaan ja siihen mitä tekee. Karnevaalipukeutuminen kuuluu naamiaisiin.
  • Trendit – ole ennemmin edelläkävijä kuin perässähiihtäjä. Jos jokin asia on muodissa tai trendi, niin se ei automaattisesti tarkoita, että siitä pitäisi tykätä tai se sopisi omaan tyyliin. Argh, nuo molemmat termit aiheuttavat epämiellyttävää värinää.

Kaikista paras asuste on kuitenkin aina oma asenne.

PHOTOGRAPHY BY STELLA HARASEK