REAL ACTION HERO

Avaan Facebookin ja luen uutisvirtaa. Vuodenajat ja poliitikot vaihtuu, trendejä tulee ja menee, mutta valituksen määrä on aina vakio. Kaikki kitisee joskus, se on meidän kansalaisoikeus (lue kansantauti) ja toki täysin hyväksyttävää, jos sille on järkevä perustelu. Turhanpäiväinen kitinä sen sijaan on ärsyttävää, vaikka kitisijän omasta mielestä koko maailman tulisi tietysti ottaa ne kitinät vakavasti.

Olen miettinyt miksi niin monissa meissä on integroitu marinamoottori ja tullut siihen tulokseen, että se on juurtunut osa meidän sosiaalista kanssakäymistä. Suomalainen ei small talkaa, varsinkaan kun mielen päällä on kitinän arvoisia asioita. Monet keskustelut alkavat pitkällä napinamonologilla, joka vuodatetaan kuulumisia kysyvän kanssaihmisen kasvoille odottamatta siihen edes järkevää vastakaikua. Näistä keskusteluista saattaa jopa syntyä kilvoittelutilanne, jonka voittajaksi selviytyy vain todellinen marmattaja. Voi myös käydä niin, että vastaanottajana on ihminen, jolla ei ole tapana valittaa asioista. Hän toimittaa näissä tilanteissa ihmiskompostin virkaa, vaikka hyvin todennäköisesti on keskustelutaidoiltaan parempi. Kilpailusarja on vain väärä.

Itsekin olen ollut valittaja, myönnän. On helppoa syyttää ongelmista muita ja pysytellä itse vastuualueen ulkopuolella. Vielä helpommaksi asian tekee, kun marmattaa asioista joille itse ei edes pysty tekemään mitään. Sillä vain hakee hyväksyntää asioiden tekemättä jättämiselle ja omalle toiminnalle. Huomasin, että omassa elämässäni oli asioita, jotka eivät olleet niin kuin olisin halunnut niiden olevan. En hyödyntänyt potentiaaliani enkä kehittänyt vahvuusalueitani. Olin tyytynyt vallitsevaan elämäntilanteeseeni ja tajusin pyörittäväni keskusteluissa samoja aiheita tyytymättömään sävyyn. Muutos sai alkunsa, kun ymmärsin sen.

Parantuvana valittajana huomasin, että paras tapa kitkeä turha marina on ryhtyä tekemään pieniä asioita epäkohtien poistamiseksi. Samalla pala palalta rakentaa hyvää. Onnistumisen tunteista tulee voimaantunut olo, joka ruokkii itseään. Silloin keskusteluihin pääsee ujuttamaan joskus jotain positiivistakin ja parhaillaan levittää sitä muihin. Tässä piilee myös ansa, sillä toinen suomalaisille tyypillinen ajattelumalli on kateus. Että mitä tuokin nyt todistelee onnistumisiaan, sillä on varmasti jokin pohjimmiltaan huonosti. Kateudesta enemmän toiste.

Nettiaikakausi on mullistanut tapamme käydä keskusteluja. Somesta ja keskustelupalstoilta saa tietysti paljon hyödyllistä tietoa, vertaistukea, ystäviä ja elämää helpottavia vinkkejä, mutta siellä on myös entistä helpompi kitistä. Valittaminen on saanut netistä uuden kanavan, jossa keskustelun avaajalla on välittömästi laaja yleisö. Varsinkin nimettömissä nettikeskusteluissa bensaa sataa liekkeihin ennennäkemättömällä tavalla, sillä kenenkään ei tarvi asettua alttiiksi henkilökohtaiselle arvostelulle, häpeälle tai muillekaan epämukaville tunteille, joita kasvokkaisessa kanssakäymisessä voisi tapahtua. Netissä marmatuksesta on tullut uusi kansanhupi.

Mulla on käynyt hyvä tuuri, että lähipiiristäni löytyy todella harvoja kitisijöitä. Voi olla, että olen niitä alitajuisesti harventanutkin, sillä sellainen ihminen on myrkkyä. Ei kukaan jaksa loputtomiin seuraa, joka syö energiaa paasaamalla tyhjänpäiväisillä aiheilla, vaikkei pahaa tarkoittaisikaan. Olen myös ottanut käyttöön suoran palautekanavan, jolla voi estää marmatusmyllyn pyörimään lähtemisen. Magic words: Voitko lopettaa tuon turhan kitinän.

PHOTOGRAPHY BY STELLA HARASEK