VIVE LA FRANCE

Viime viikot olivat yhtä hullumyllyä. Minuuttiaikatauluja, jatkuvaa korkean sykkeen suoritustahtia. Oli juhlia, joita ei halunnut missata, rundi Baltiaan bändin kanssa, niin monta kuvausduunia, että sekosin jo laskuissa sekä tietenkin kesän alku. Muutenhan tämä kaikki olisi mennyt tavanomaisten loppukevään ja alkukesän kiireiden piikkiin, mutta edessä häämötti vielä Euroopan roadtrip, joka pakotti ahtaamaan päivät aivan täyteen.

Vahva nativoituminen alkoi heti Hotel Windsor Nicen terassilla.

Saavuimme eilen Nizzaan ja iloksemme kesä on täällä paljon pidemmällä: on kolmekymmentä astetta lämmintä ja rannat täynnä auringonpalvojia. Saimme kaikki sovitut kuvaukset hoidettua Suomessa ja nyt kovalevyt pullistelevat kuvia, joita käymme läpi Ranskan auringon alla. Mielikuvissani näin kuinka istuisimme kauniilla terassilla kasvien ja kukkien keskellä. Hörpisimme kahvia läppärit sylissämme ja vain linnunlaulu rytmittäisi hiljaisuutta ympärillämme. No, todellisuus osoittautui juuri siksi mistä haaveilin: istumme  paraikaa juuri mielikuvieni kauniilla terassilla ja jatkamme siitä mihin Helsingissä jäimme. Kaikki on muuten täydellistä, mutta kahvi on karmeaa.

Duunitsunamin takia aikamme reissun suunnitteluun oli kortilla. Iso kiitos Stellan blogin lukijoille, joilta tuli monia varteenotettavia vinkkejä. Koska edellisviikkojen aikatauluun ei mahtunut reissunsuunnittelupalaveria, niin hyvin pitkälti matkustamme fiilispohjalta. Onneksi mukanani on samanlainen stressivapaa seikkailija, jonka kanssa kaiken ei tarvi olla sovittu, suunniteltu ja varattu loman viimeistä päivää myöten. Parhaat asiat tuppaavat osumaan eteen sattumalta – ja sitäpaitsi: what kind of life is that, jos siinä ei ole tilaa spontaaniudelle?

Havaintoni Ranskasta tähän mennessä: Nizzan arkkitehtuuri on järjettömän kaunis kaikkine pienine yksityiskohtineen. Ihmiset ovat hiukan varautuneita, sopii suomalaiselle, joka ei halua kenenkään tungettelevan omaan tilaansa. Kahvikulttuuri on hyvin erilainen, joten suomalaiseen makuun sopivaa kahvia saa metsästää. Hintataso on korkea, mutta me pyörimmekin vilkkaimmalla turistialueella. Etelä-Ranska on erittäin vehreä, paikalliset selvästi jakavat kasvihulluuden kanssani. Kaiken kaikkiaan positiivinen saapuminen maahan – ja matkahan on vasta alussa.

Yhteistyökumppanimme momondo sponsoroi osan matkastamme.

PHOTOGRAPHY BY STELLA HARASEK

YEARS TO YEARS

Kylläpä aika vierii! Juurihan täytin kahdeksantoista ja hankin ensimmäisen ja toistaiseksi viimeisen autoni. Tuntui vapaudelta, kun sai laillisesti ostaa kaupasta kaljaa ja savukkeita. Sillä lailla fiksu veto, että aloin polttamaan vasta täysikäisenä, kun olin jo tarpeeksi vanha tietämään paremmin – fail. Parikymppisenä muutin Tampereelle suorittamaan siviilipalvelusta. Vuodet siellä: uudet ystävät, seikkailut Pispalassa ja niin monet muut hienot muistot. Elämässäni on tapahtunut paljon. Myönnän olevani onnekas, kun olen nuoreen ikääni nähden saanut viettää tapahtumarikasta elämää – ja paras on vasta edessä.

Enää ei tarvitse olla epävarma itsestään. Alan nyt hahmottaa paikkani maailmassa, ja hyväksyä sen, että se kuuluu minulle. En ole enää levoton. Ainuttakaan vuotta en vaihtaisi pois, ne ovat tehneet minusta juuri sen joka olen nyt. Mitä sitten olen? Ennen kaikkea läsnä, tässä ja nyt – niin itseäni kuin muita varten. Olen armollinen ja rehellinen. Nämä asiat eivät ole olleet mulle itsestäänselvyyksiä, mutta voin ylpeydellä sanoa, että olen oppinut viime vuosina paljon.

Ikäkriiseillä en jaksa elämääni vaivata, me kaikki vanhenemme samaa vauhtia. Olen pikemminkin vaan kiitollinen siitä, etten ole pyörätuolissa: sen verran kovakouraisesti ja kursailettomasti olen kohdellut kehoani ja mieltäni. Kaikesta on silti selvitty ja opittu. Olen aina uskonut, että jopa vaikeimmissa kokemuksissa on jotain hyvää. Koskaan ei saa luovuttaa positiivisuuden suhteen, katkeroitua tai antaa periksi. Ajattelen, että kun täällä kerran ollaan, kannattaa elää hyvin ja antaa muidenkin elää. Uskon yksinkertaiseen karmaan: don’t be a dick tai synnyt seuraavassa elämässä kulkukoiraksi.

Elämä jatkuu kohti tuntematonta. Paitsi loppuviikon kalenteri on sen verran minuuttiaikataulutettu, että sana tuntematon lykkääntynee ensi viikolle. Silloin olemme Stellan kanssa jossain päin Ranskaa tai Espanjaa, ehkä Italiaa. Emme tiedä varmasti missä, mutta jossain matkalla eteenpäin ja tekemässä uusia muistoja – hyviä sellaisia.

On siis syntymäpäiväni, paljon onnea minä!

PHOTOGRAPHY BY STELLA HARASEK